Kohdalle osui, osa 2.

 Oli vilu, ja silmissä tuntui kuumeinen olo. Väsytti. Selkää särki.

Toisaalta, oli hormonikierron mukaan hyvin mahdollista, että pieni lämmönnousu viittasi siihen. Selkäsärky saattoi merkitä vierassängyssä nukuttuja öitä. Olin ollut muksujen kanssa ulkona lumitouhuissa suhteellisen paljon, niin vilu saattoi merkitä sitäkin. Vettäkään en varmaan ollut juonut tarpeeksi.

Panadolin avulla otettujen päiväunien jälkeen suostuin varaamaan itsellenikin koronatestiajan seuraavalle päivälle, pienen patistelun jälkeen.

Iltaa kohden oma olo kyllä sinänsä koheni, ettei enää tarvinut särkylääkkeitä, mutta villasukat jalassa menin nukkumaan.

Aamulla yhdeksältä ajelin testiin, olo oli suhteellisen hyvä - mitä nyt nielussa tuntui vähän ikävältä, ja kieleen oli tullut afta. Testaajat ovat ihania ja ammattitaitoisia, ja saavat inhottavan testin edes vähän siedettävämmäksi. Ensimmäinen sierain oli tukossa, toisen kautta sisään, ja kutittelua nieluun asti. 

Paitsi että ei kyllä kutittanut.

Päivä sujui aika normaalisti kaikin puolin, yritin ottaa rauhallisemmin, ja kuulostelin kokoajan että tuntuuko nyt miltä ja muuta.

Illalla hieman ennen yhdeksää tuli viesti - positiivinen tulos.

No hemmetti.

Jokainen kauhuskenaario tietysti hiipii mieleen, että tässä tämä nyt sitten oli, vaikka tuntuu lieviltä oireilta nyt, niin kohta sitä ollaan hengityskoneessa tukehtumassa omiin keuhkoihinsa, ja sitten lapset kasvavat ilman äitiä.

Että morjens.

Noh, tosiasiassa tähän mennessä hyvinkin lievin oirein, mutta on vaikea tuudittautua mihinkään, kun tauti on niin salakavala, ettei oikeasti uskalla arvata yhtään milloin tämä kääntyy paremmaksi. 

Lämpöä tai vilutusta ei ole ollut, selkeimpänä oireena on ollut nielun epämukava tunne, ja kielellä oleva afta. Sillointällöin yskin hieman, mutta se irroittaa lähinnä limaa nielusta. Selässä tuntuu keuhkojen alueella, mutta toisaalta lähinnä vain selkäsärkynä, eikä niinkään keuhkoihin viittaavana. Syvään saa otettua henkeä edelleen.

Miehellä ovat oireet hävinneet, mutta jälkitautina hajuaisti on mennyt (ja makuaistikin sitä myöten osin), ja eilen hieman ajatteluvaikeuksia, ja älyllisesti outo olo. Tuttuja jälkioireita koronansairastaneiden piirissä, kertoo internet.

Saa nähä mitä itselle tulee, kunhan pääsisi tästä normitaudista edes sinne jälkitautien puolelle...

Kohdalle osui.

 Lomiltapalatessa mies valitteli viluista ja kuumeista oloa. Mietin ensin, että kyseessä on stressireaktio kun muu perhe pelmahtaa jälleen kotiin - saatuaan olla rauhassa monta päivää, nyt on melua, tavaraa, liikettä ympärillä taas vaikka sun kuinka.

Mutta ei mennyt olo ohi tunnissa, ei parissa. Kehoituksena varata seuraavalle päivälle koronatestiaika, mikä toki kävi näppärästi koronabotin kautta, ja läheiselle testiasemalle sai valita melkolailla minkä ajan vain, ja sinne pystyy kävellä.

Itse jatkoin seuraavana päivänä normaalia kouluelämää, ja muksut päivähoitoon. Hieman nyki takaraivossa, että no mitä jos miehellä nyt onkin SE. Mutta eikai sentään, miten se nyt niin muka. Perusnuhaa, ei sen kummempaa.

Perjantaina puoliltapäivin testitulos tuli, positiivisena. Eipä siinä sitten, lähdin kesken koulupäivän (toki olisi ollutkin vain yksi tunti jäljellä), ja hain ipanat hoidosta. Suoraan kotiin, kulkematta lähtöruudun kautta. Edellispäivänä olin onneksi käynyt kaupassa pienesti, mutta suuret ostokset olivat olleet suunnitteilla viikonlopulle. Onni on hamsteritaipumukset ruokatavaroihin, niin välitöntä hätää ei olisi onneksi. Kun pääsin kotiin, tein itselleni inventaarion jääkaapin, pakastimen, ja kuivakaapin sisällöistä, ja kehittelin niistä aterioita riittämään viikoksi - sillä jos hyvin käy, viikon kuluttua mies on jo tervehtynyt, ja vapautettu karanteenista, ja pääsee kauppaan. Itselläni ja lapsilla kestää vielä toisen viikon siihen päälle. 

Miehellä meni seuraavat päivät lähinnä särkylääkkeiden voimin levätessä. Väsymystä, kuumeen eestaas seilailua, ja lihassärkyä, mutta ilman hengitystieoireita onneksi.

Minulla ja muksuilla onni oli siinä, että ulkona on lunta, ja puistossa pulkkamäki. Pakastimesta löytyi marjoja, joita on sulateltu sellaisenaan syötäviksi, tai tehty soppaan. 

Pari työkaveria ovat tuoneet mandariineja, sekä täydentäneet leivontavarastot, niin saatiin leivottuakin.

Miehellä alkoi vointi kohentua, ja tauti näytti jääneen onneksi vähille oireille.

Sitten minulle alkoi tulla vilu....

(jatkuu ensi postauksessa)

Uusi vuosi, uudet...

 Viimeiset pari viikkoa ennen joululomaa olivat koulussa aika rankkoja. Koronatapauksia alkoi olla jo omassa koulussa asti, ja karanteeniasetuksia ja seulontatestisuosituksia tuli hieman ripotellen - välillä tuntuen ettei ollut varmaa millä perustein niitä jaetaan ja kenelle. Parin eri hallintoalueen alueella kun asuu opettajia, saattoivat kollegat saada samaan tilanteeseen eri ohjeet Espoosta ja Helsingistä, riippuen siitä kumman kunnan puolella asuu, vaikka työpaikka ja altistustilanne olivat samat.

Kantautuipa niitäkin uutisia korviin, että osa oppilaista oli asetettu karanteeniin altistuttuaan - ja olivat toki poissa koulunpenkiltä, mutta iltaisin liittyivät treeneihin.

Kun ensimmäinen oikea tartuntatilanne koululle tuli, suurimmat ongelmat tulivat epätietoisuuden tunteen sietämisestä. Kuka sairastui, miten pahasti, keitä on altistunut, mitä tietoa voi jakaa, ja minne? Ensimmäisenä päivänä altistusuutisten jälkeen huomasin, etten uskaltanut syödä koulussa, ja  ahdistava tunne itsessä velloi.

Koulumaailman onni on oppilaat, ja se, että aina mennään eteenpäin. Arki vie mennessään, ja se kantaa. Seuraavana päivänä tilanne ei sinänsä ollut muuttunut, mutta itse olin rauhallisempi, ja ajatukset paremmin koulumaailmassa taas mukana. Kouluruokakin maistui.

Viimeiset koulupäivät alkoivat olla kaikkinensa hiljaisia, sillä iso osa vanhemmista päätti pitää lapsensa kotona omaehtoisessa karanteenissa ennen lomia, jotta uskaltaisivat lähteä sukuloimaan pyhiksi.

Mikäs siinä - helpompihan oli koulussakin olla väljemmin sen myötä. 

Lomat tulivat ja menivät, ja paluu arkeen, edelleen rajoittein.

Palasin muksujen kanssa lomilta juuri loppiaisena, mies oli ollut täällä jo jonkun päivän kun työnsä alkoivat taas vuoden alusta.

Mies vaan valitteli hieman viluista ja särkevää oloa...

(jatkuu ensi postauksessa)