Koulujen etäopetus päättyy kahden viikon kuluttua, ja 14.5. ollaan taas sorvin ääressä. Siinä vaiheessa on 11 koulupäivää jäljellä enää tästä lukuvuodesta.
Kouluihin palataan, sillä ei ole enää laillista perustaa pitää koulujen poikkeustilaa yllä.
Kouluihin paluu herättää monia tunteita, ja myönnettäköön etten itsekään ole vielä ihan täysin varma, mitä mieltä olen.
Toisaalta on kiva palata kouluympäristöön ja oikeiden opetusmateriaalien äärelle, sillä kotitoimisto-set up on toiminut vähän vaihtelevasti. Mukavaa päästä näkemään oppilaita ja kollegoita, kenenkään äänin ei rätise ja kasvot jäädy kesken keskustelun. Kukaan ei vahingossa tipahda pimentoon ja pölähdä takaisin kesken opetustuokion, ainakaan fyysisesti. Havainnollistusvälineinä voi käyttää oikeasti siihen suunniteltuja opetusmateriaaleja, leikatun maitopurkin sijaan. Vaikka toimiihan sekin...
Mutta sitten se todellisuus. Mielessä pyörii roppakaupalla kysymyksiä, mihin joku ehkä keksii ratkaisut?
Miten turvaetäisyys toteutetaan luokassa? Oppilaita päälle kolmenkymmenen, ja pituuksiltaan suuri osa jo ainakin tämmöisen persjalkasen aikuisen mittaa, ja luokka on sisustettu seinästä seinään pulpeteilla. Mihin siinä sijoitat väkeä väljästi, kun tilaa ei ole?
Fyysistä kontaktia ei saa olla. Oppilaat, jotka eivät ole nähneet toisiaan viikkoihin, ja tottuneet olemaan limittäin, lomittain, haleittain, syleittäin, nujuamaan ja painimaan keskenään, niin uskoisin fyysisen koskemattomuuden häviävän jo heti, noh, kättelyssä. Saati sitten varsinkin pikkuoppilaat, jotka ikävöivät opejaan niin, että halaamattomuus tuntuu varmasti pahalta.
(Ja samalla mietin omia päiväkotiin palaavia muksuja, jotka elävät sylin ja halin voimalla hoidossakin. Jospa lapseni kantaakin mukanaan minun koulustanappaaman koronan, ja vie sen tuliaisena hoitajille?)
Takaisin kouluarkeen - ruokailut. Mitenhän tämäkin hoituu, kun massoittain on väkeä liikenteessä väistämättä. Ruokala on koulun alimmassa kerroksessa, ja sieltä ei noinvaan roudata kolmanteen kerrokseen aterioita ja astioita, jos oppilaat söisivätkin luokassa. Jos ruokala onkin käytössä, luokkien porrastettu ja väljä käyttö tulisi aloittaa jo aamusta, ja jatkua pitkälle iltapäivään.
Jos muuten koulupäivän porrastaisi - pikkuoppilaat aamuvuorossa, isommat iltapäivästä - pitäisikö opettajien kuitenkin olla koko pitkät päivät opettamassa useita eri ryhmiä, jotta ryhmäkokojen pienuus ja väljyys saataisiin edes jotenkin toteutettua?
Niin ja ne opettajat - joilla ei ole asiaa opehuoneeseen, koska tartuntariski on niin suuri, entäs ne? Oppilaat eivät tartuta tautia niin paljoa, kai. Paitsi normiflunssat ja vatsapöpöt mitä niiltä kyllä saa aivan takuulla, mutta toki korona ei tartu, kunhan opet eivät vaan hengaa yhdessä.
Opettajat, jotka polkaisivat etäopetuksen käyntiin, ilman ensimmäistäkään kurssitusta käytänteisiin tai etäopetuksen pedagogiikaan, saati että olisi edes laitteet varmasti kaikilla. Kaikilla opettajilla ei ole työläppäreitä tai työpuhelimia, kotona kenties omat muksut hoidettavina tai opetettavina, vähintään ruokittavina, mutta niin vaan opetussuunnitelman mukainen opetus jatkui etänäkin. Oppilaita on kontaktoitu, ohjattu, virikkeellisiä tehtäviä annettu, mietitty mitä voi vaatia kun kotona on haastavaa, tai jos materiaaleja ei löydykään. Käytänteet ovat kokoajan hioutuneet toimivampaan suuntaan.
Oliko se helppoa? No ei hemmetissä.
Ensimmäiset pari viikkoa varsinkin ympäripyöreitä päiviä, ja työn rajaamisen opettelua, jatkuvaa epävarmuusalueella keikkumista, riittämättömyydentunnetta työhommissa ja kotona.
Niin nyt - hyppäähän takaisin kouluun, taas uusilla vaatimuksilla, ja pyöritä arkea ja eriytä, testaa, nappaa pudokkaat kiinni, suojele sosiaalisesti heikoilla olevia - koska nythän tässä ollankin myös sosiaalityön etulinjassa.
Juuri, kun on valtaisan työnkuvanmyllerryksen käynyt läpi ja kehittänyt siihen purkkaratkaisut ja jesarifiksaukset mitkä kyllä toimii - pistähän parin viikon takia itsesi uuden mankelin läpi. Nyt et taivukaan enää diginä, vaan fyysisesti.
Lyön vetoa, että tämä nostaa stressi- ja uupumustasoja opettajistossa, ja nämä tilastot ovat viimeiaikoina olleet väärään suuntaan matkalla muutenkin.
En tiiä.
Mutta jospa jollain on ratkaisut ja vastaukset näihin askarruttaviin ajatuksiin. Onhan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti